Lyhyesti ja ytimekkäästi: moi.
Oon Oona ja mietin tosi kauan, miten tän esittelypaskan oikeen aloittaisin. Ensinnäkin täytyy nyt ihan aluksi teille kaikille tehdä selväksi että oon vielä lapsi. Te ette voi oottaa multa mitenkään kypsää tai järkevää tekstiä. Te ette voi myöskään verrata mua Jeminaan. Me ollaan liian erilaisia ihmisiä. Me ollaan ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Joo, tiedän että Jemina on paljon hienompi ja kivempi bloggaaja ja sillä 'juttu luistaa', mut mitä sitten? Mäkin aion tehdä parhaani viihdyttääkseni teitä. Ihmiset. Ootte mun elämän suola!
Mulle sanottiin taannoin että oon teini. Ehkä muut mun ikäiset, melko normaalit tytöt ois voinut niellä ton purematta, mutta minä en. Toi kuulosti jotenkin vaan tosi halveksivalta. Miten ihmisiä muka voidaan luokitella erilaisin kategorioihin? Eikö me kaikki olla ihan omia persooniamme, täysin ainutlaatuisia? On väärin sanoa ihmistä teiniksi. Okei, teini on hyvin yleisesti kulutettu sana ikäisiäni kohtaan mutta monet mieltää sen myös useilla muillakin tavoilla tulkittavaksi. Herätkää, pahvit! Ehkä me ollaan ihmisiä kaikki, mut muuta yhteistä meissä itsessä ei toisten kanssa olekaan. Muistakaa se.
Tosiaan, oon 14v eli teini-ikäinen (hyi), 8. luokkalainen, ei kovin paljon normaalista muotista poikkeava tyttö. Rakastan, tai ainakin pidän monista asioista ja etenkin syöminen, koirat, netti ja musiikki on mieleeni. Meitsillä ei oo oikeen kokemusta näistä blogeista aiemmin, vaikka jotain räpellyksiä onkin koetettu saada maailmaan, huonolla menestyksellä. Toivotaan että Who cares London Ambitions pysyisi pinnalla... kauan! Tai siis ikuisesti tietty. Me ollaan ikuinen blogiparivaljakko Jeminan kanssa. Vaikkei me oikeastaan tunnetakaan, uskon silti yhteispäiväkirjan pidon onnistuvan vähintääkin mainiosti.
Oon tosi suorapuheinen, helposti tulistuva ja herkkänahkainen tuntemilleni ihmisille. Vieraiden seurassa olen taas tosi ujo, hiljainen ja tylsä naapurintyttö. On mulla silti ihan jyrkät mielipiteet, joita en herkästi muuta toisiksi. Suutun tosi helposti ja oon myös äärettömän mustasukkainen. Vähän kaikesta. Haluaisin omistaa kaikki ja kaiken mut tietenkään se ei oo ihan mahdollista. Haluisin olla rohkeampi ja itsevarmempi mut valitettavasti saan (liian) usein kateuskomplikaatioita ja itkupotkuraivareita. Ois vaan niin hienoa olla hillitty, hallittu ja hellitty. Suoranainen bitch. Mutkun mä en ole. Paitsi joskus. Mut niitä päiviä on ihan liian harvoin.
Vihaan joidenkin ihmisten sosialistista näkökulmaa. Sitä, että paljon tekeviä ja ahkeria ihmisiä ei saisi palkita sillä tekosyyllä, että vähempiosaiset ja kuhnurit loukkantuisivat ja tuntisivat itsensä surkimuksiksi. Musta se on niin tekopyhää. Maailma on kilpailua. Se pitäisi vaan joidenkin hyväksyä. Nyt joku miettii varmasti, että helppohan se hyvissä oloissa elävien ja järjellä siunattujen ihmisten on sanoa, mut. Kilpailua pakoilevalla asenteella ei pitkälle pötkitä. Mä en myöskään ymmärrä sitä, miksi kilpailu mielletään usein tasa-arvottomuudeksi. Se on sitä vain kurjimmillaan - eli ei melkein koskaan.
Vihaan joidenkin ihmisten sosialistista näkökulmaa. Sitä, että paljon tekeviä ja ahkeria ihmisiä ei saisi palkita sillä tekosyyllä, että vähempiosaiset ja kuhnurit loukkantuisivat ja tuntisivat itsensä surkimuksiksi. Musta se on niin tekopyhää. Maailma on kilpailua. Se pitäisi vaan joidenkin hyväksyä. Nyt joku miettii varmasti, että helppohan se hyvissä oloissa elävien ja järjellä siunattujen ihmisten on sanoa, mut. Kilpailua pakoilevalla asenteella ei pitkälle pötkitä. Mä en myöskään ymmärrä sitä, miksi kilpailu mielletään usein tasa-arvottomuudeksi. Se on sitä vain kurjimmillaan - eli ei melkein koskaan.
Enemminkin voisin kuvailla itseäni sanalla perfektionisti. Pyrin aina täydellisyyteen, olipa asia mikä tahansa. En kestä häviötä ja oon tosi voimakastahtoinen ja kilpailuhenkinen dude. Näiden ominaisuuksien vuoksi en siis ehkä olekaan parasta ryhmätyöainesta - ainakaan omasta mielestäni. Sysään hommat yleensä aina itselleni ja valitan kuitenkin siitä, kun toinen ei tee. Ristiriitainen persoona, eh? Mua on myös sanottu pilkkua viilaavaksi ärsyttäjäksi. Oikeastaan oon melko tyytyväinen tuosta tittelistäni. Se kuulostaa ihan hyvältä tuossa tyhjässä palkintokaapissani.
Musiikilliselta puolelta kuuntelen Olavi Uusivirtaa, Neljää Ruusua, Miljoonasadetta, Leevi & The Leavingsia, Sir Elwoodin Hiljaisia Värejä, Amy MacDonaldia, Ladyhawkea ja epäaktiivisesti myös Tehosekoitinta, Zen Caféa sekä The Crashia. Lukemistooni kuuluvat Harry Potterit ja satunnaiset, pieniin kätösiini sattuvat menestysteokset. Lempielokuviin lukeutuvat Ganes, Matti, Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, Kielletty Hedelmä, Harry Potterit, Napapiirin sankarit, useat animaatiot ja muutamat, vasta äskettäin tutuksi tulleet kauhuelokuvat. Mulle ei ihan monentyyppiset taiteet maistukaan, mut pääasiassa kaikki suomalainen on ihan kivaa ja hyvää. Yleensä. On niitä floppejakin.
Unelmia on, mutta ne on vähän liiankin sateenkaarimaisia ja ihania. Tiedän, etten koskaan voi toteuttaa edes puoliakaan niistä. Voisin siis luetella ne kaikista realistisimmat. Oon aina haaveillut toimittajan/yonameit ammatista joten luonnollisesti lukion kahlaamisen jälkeen haaveena olisi ryhtyä opiskelemaan journalismia. Älkää kysykö, miten aion 'kahlata lukion läpi'. Kyllä se ehkä onnistuu. Sit aion pitää koirat (vanhaenglanninlammaskoirat nyt etukädessä) aina elämässäni, samoin (hyvän) RUUAN ja netti on oltava käden ulottuvilla ajasta ikuisuuteen. Haluan kirjoitella kuumia kolumneja julkkisten mielipiteistä ja rakkausmetodeista ja olla niin hieno ja upee toimittaja itekkin! Toki ois myös hienoa joskus toteuttaa se joka tytön toive, oman kirjan kirjoittaminen, mutta saa nähdä onko musta siihen. En tiiä vielä. Kaikki on avoinna.
Saatte kuulla minusta matkan varrella paljon lisää, sillä aion kiusata teitä ahkerasta postaamalla tänne vähän kaikkea tyhmää töherrystä. Saattepa nähdä!
