keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kuidut kunniaan ja eläinrasvat roskikseen!

Huomaatteko, meitsistä on tullut ihan oikea terveysintoilija!

No, ei nyt sentään. Kunhan vain kertailen (blogin otsikoinnin muodossa) huomiseen terveystiedon kokeeseen, jonka aiheena on yllättävästi ruokavalio ja sen kommervenkit sekä valinnat ja tärkeimmät asiat painosta, niin syömishäiriöistä kuin liikalihavuudestakin. En voi sanoa pitäväni terveystiedosta mutta on se rutkasti mielenkiintoisempaa ja helpompaa sisäistää kuin esimerkiksi kemia. Yyyyy, siitä tulikin mieleeni että kemian koe on jo syysloman jälkeen ja syyslomakin alkaa jo ensi viikolla! Aika kuluu niin hemmetin nopeasti. Kohta on taas joulu, sitten kevät ja taas päästään kesälomalle... okei, ehkä mä nyt luistin aiheesta vähän liikaa!

Ensi viikonloppuna olisi mahdollisesti sitten jotain äksöniä jälleen tiedossa. Tarkoitus olisi mennä erään vuotta nuoremman kaverini yökyläsyntymäpäiville yhdessä kolmen muun toverin kanssa. Okei, tiedän että nää pikkutyttöjen pyjamabileet on teistä lukijoista lapsellinen ja erittäin loppuunkulutettu kulttuurimuoto, mutta so what? Meillä on kivaa kun saadaan säätää isossa kämpässä, datailla, syödä (♥) ja sekoilla. Ai nii ja roolipelata! Omilla, mielenkiintoisilla teinijuonillamme... Mutta luulisin että kiva lauantai on tulossa! Pitäis vaan selvitä huomisesta kokeesta kunnialla niin voisi sitten hyvillä mielin lähteä lyhyen mutta upean viikonlopun viettoon!
(Huomatkaa että suunnittelen viikonloppujani aina tosi ajoissa... hyvä minä, hyvä minä. Kuten sanottu, "elän vain kolmena päivänä viikossa; perjantaina, lauantaina ja torstaina!") Mut ehkä sunnuntaikin on ihan kiva. Ja ainakin TÄÄ keskiviikko. :)

Mulla oli tässä muutaman päivän bloggaustauko. Sanotaanko että mulla oli ja on oikeastaan vieläkin pieni tauko vähän kaikesta nettiin liittyvästä pikkukivasta. Oon tullut miettineeksi käytöstäni näiden lähikuukausien aikana ja tullut siihen tulokseen, että oon käyttäytynyt useita ihmisiä kohtaan erittäin tökerösti. Oon naljaillut, väheksinyt, lähestulkoon sortanutkin - tehnyt sellaista typerää, mitä en ennen ole koskaan kehdannut edes kohdata, silmästä silmään. Mutta nyt ne ihanat kasvukivut on takana päin ja oon taas vanha, optimistinen itseni!
En kyllä ole, mutta leikitään vaikka että olisin. Roolileikit on aina mahtavia. Varsinkin jos saa olla prinsessa <3

Eräs kaverini piirsi minusta ja kahdesta muusta kaverista itsensä lisäksi sarjakuvan, joka kosketti minua syvästi. Se oli humoristinen, pinnallinen ja rento - mutta siinä oli jotakin sellaista, mitä muissa sarjakuvissa ei ole. Tämä ystäväni on erittäin lahjakas piirtäjä, joten ehkäpä siinä on suuri syy, miksi juuri tuo sarjis satutti sydäntäni (HAHA) niin hirveän paljon. Oli kamalaa nähdä itsensä paperilla luonnosteltuna, kasvonpiirteet niin samankaltaisina. Tämä nimeltämainitsematon ystäväni on salakavalan mahtava piirtäjä. Hänestä tulee asteroidien parhain taiteilija ikinä!

On muuten hienoa nähdä että ollaan saatu bambin kanssa yhteensä viisi lukijaa kasaan. On hieno nähdä, että joku oikeasti lukee näitä meidän sepustuksia ja kenties... tykkääkin meidän ajatuksen juoksusta tai ainakin sietää sitä siihen pisteeseen saakka että rohkenee liittyä lukijaksi. Kiitos teille, Nana & Kaisa & Nelli & Rosa & Hanna ihan älyttömästi.

Ehkä pitäisi kohtapuoliin palata terveystiedon pariin. Mulla on ihan hyvät mahdollisuudet napata tuosta kokeesta ihan hyväkin numero jos vaan jaksan vielä tämän illan lueskella. Onneksi aloitin pänttäämisen jo maanantaina enkä jättänyt sitä yhden illan varaan... en kyllä jätä koskaan. Mä varaan aina vähintään kaksi päivää ennen koetta! Toivottavasti tällainen periaate jaksaa jatkua myös tulevaisuudessa. Oon tottunut lukemaan päivän aikana kappaleen pari kertaa, sitten seuraavana taas pari yms. Näin oppii paremmin! Yhden illan aikana ei lukemisesta tule kuin hiusten repimistä, itkun vääntämistä ja epätoivon kangistuksia. Ainakin minulla.

Bloggailen taas joku päivä, lupaan lupaan lupaan! Minulle saa myös ehdotella jotain aiheita, olen pannut näet merkille että tänne blogiin tulee nykyään vaan tällaista purkamista ja tyhjänpäiväistä jauhamista. No, toivottavasti nekin miellyttää edes jossakin määrin.

+


AANG ON IHANA ♥ ja tää sarja on muuten kanssa ihan paras! (piilomainontaa piilomaintontaa, Avatar on sarjan nimi ja tulee joka aamu neloselta siinä puoli kahdeksan maissa, KANTSII KATELLA!)

Peace and Wars,
~oona

Ei kommentteja: