Lyhyesti ja ytimekkäästi: moi.
Oon Oona ja mietin tosi kauan, miten tän esittelypaskan oikeen aloittaisin. Ensinnäkin täytyy nyt ihan aluksi teille kaikille tehdä selväksi että oon vielä lapsi. Te ette voi oottaa multa mitenkään kypsää tai järkevää tekstiä. Te ette voi myöskään verrata mua Jeminaan. Me ollaan liian erilaisia ihmisiä. Me ollaan ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Joo, tiedän että Jemina on paljon hienompi ja kivempi bloggaaja ja sillä 'juttu luistaa', mut mitä sitten? Mäkin aion tehdä parhaani viihdyttääkseni teitä. Ihmiset. Ootte mun elämän suola!
Mulle sanottiin taannoin että oon teini. Ehkä muut mun ikäiset, melko normaalit tytöt ois voinut niellä ton purematta, mutta minä en. Toi kuulosti jotenkin vaan tosi halveksivalta. Miten ihmisiä muka voidaan luokitella erilaisin kategorioihin? Eikö me kaikki olla ihan omia persooniamme, täysin ainutlaatuisia? On väärin sanoa ihmistä teiniksi. Okei, teini on hyvin yleisesti kulutettu sana ikäisiäni kohtaan mutta monet mieltää sen myös useilla muillakin tavoilla tulkittavaksi. Herätkää, pahvit! Ehkä me ollaan ihmisiä kaikki, mut muuta yhteistä meissä itsessä ei toisten kanssa olekaan. Muistakaa se.
Tosiaan, oon 14v eli teini-ikäinen (hyi), 8. luokkalainen, ei kovin paljon normaalista muotista poikkeava tyttö. Rakastan, tai ainakin pidän monista asioista ja etenkin syöminen, koirat, netti ja musiikki on mieleeni. Meitsillä ei oo oikeen kokemusta näistä blogeista aiemmin, vaikka jotain räpellyksiä onkin koetettu saada maailmaan, huonolla menestyksellä. Toivotaan että Who cares London Ambitions pysyisi pinnalla... kauan! Tai siis ikuisesti tietty. Me ollaan ikuinen blogiparivaljakko Jeminan kanssa. Vaikkei me oikeastaan tunnetakaan, uskon silti yhteispäiväkirjan pidon onnistuvan vähintääkin mainiosti.
Oon tosi suorapuheinen, helposti tulistuva ja herkkänahkainen tuntemilleni ihmisille. Vieraiden seurassa olen taas tosi ujo, hiljainen ja tylsä naapurintyttö. Suutun tosi helposti ja oon myös äärettömän mustasukkainen. Vähän kaikesta. Haluaisin omistaa kaikki ja kaiken mut tietenkään se ei oo ihan mahdollista. Haluisin olla rohkeampi ja itsevarmempi mut valitettavasti saan (liian) usein kateuskomplikaatioita ja itkupotkuraivareita. Ois vaan niin hienoa olla hillitty, hallittu ja hellitty. Suoranainen bitch. Mutkun mä en ole. Paitsi joskus.
Unelmia on, mutta ne on vähän liiankin sateenkaarimaisia ja ihania. Tiedän, etten koskaan voi toteuttaa edes puoliakaan niistä. Voisin siis luetella ne kaikista realistisimmat. Oon aina haaveillut toimittajan/yonameit ammatista joten luonnollisesti lukion kahlaamisen jälkeen haaveena olisi ryhtyä opiskelemaan journalismia. Älkää kysykö, miten aion 'kahlata lukion läpi'. Kyllä se ehkä onnistuu. Sit aion pitää koirat (flätit + lampurit ♥) aina elämässäni, samoin (hyvän) RUUAN ja netti on oltava käden ulottuvilla ajasta ikuisuuteen. Haluan kirjoitella kuumia kolumneja julkkisten mielipiteistä ja rakkausmetodeista ja olla niin hieno ja upee toimittaja itekkin! Toki ois myös hienoa joskus toteuttaa se joka tytön toive, oman kirjan kirjoittaminen, mutta saa nähdä onko musta siihen. En tiiä vielä. Kaikki on avoinna.
Saatte kuulla minusta matkan varrella paljon lisää, sillä aion kiusata teitä ahkerasta postaamalla tänne vähän kaikkea tyhmää töherrystä. Saattepa nähdä!
Pitäkää ihmiset liput korkealla! Tästä tää alkaa. Lontoolaisten kunnianhimojen taival.
Kylmää, rumaa ja sateista syksyä,
AAA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti