Näytetään tekstit, joissa on tunniste oona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oona. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. lokakuuta 2010

I'm a rebel and this is the riot!

Meitzillä on nyt harvinaisen surkea fiilis. Tunnen itseni erittäin turhaksi, tyhmäksi ja tarpeettomaksi. Vihaan tällaisia olotiloja ihan hirveen paljon ja tiiän ettei ne tuu tekemään loppua ikinä. Jossakin vaiheessa angstailin ihan turhan takia - mm. harrastuksen (YLEISURHEILUN) vuoksi, koska olin niin huono ja epäkelpo. Mutta oon osannut taltuttaa tollaiset turhat surut puserostani kainalon kautta ulos. Tai en sittenkään. Sanon vaan näin koska nyt ei oo kesä eikä mun täydy todistaa surkeuttani. Oon kai lievästi masentunut, lohduttakaa mua hei!

Okei, eihän se ihan noin mene. Mutta joskus tuntuu vaan niin tuolta. Mua stressaa kaikki, siis ihan kaikki. Päällimmäisenä tietty kokeet ja se että kaikki asettaa koulua varten niin hitokseen painoja jotka mun pitää sinnikkäästi kannatella. Keskiarvon laskeminen on painajaiseni - pahin sellainen. Pelkään. Panikoin. Toisaalta minua taas ärsyttää olla tämmönen tylsä, hermoileva ja kulahtanut harmaavarpunen josta ei oo mihinkään ja jota pidetään vaan 'tylsänä nörttinä joka ei tee muuta kuin läksyjä'. Kun ei se oo niinkään! En ees ole hyvä. Oisin paljon enemmin nörtti kuin tällainen välikappale. Oon sekatavarakaupan tuoteseloste. Jumalan painovirhe.

Blogiin on oikeesti ihana purkaa. ♥ Tuli heti vähän kivempi mieli kun sai haukkua itseään, mitä teen nykyään melko useesti. Osaan olla välillä niin päinvastainen ihminen: joskus kehun itteni maasta taivaisiin ja vähättelen muita mutta joskus oon taas tällainen. Olisinpa oikeastikin sellanen kylmäpäinen, suorasukainen ja niin hemmetin katu-uskottava mimmi! Kykenisinpä olemaan sellainen mitä haluaisin. Millainen voisin olla. Mikä voisi olla minuuteni. Minä itse.

Blaaaah. Muutenkin ihan hassu lauantaifiilis. Käytiin siellä kuoromatkalla Kouvolassa ja nyt on ääni käheä kun jouduttiin loilottamaan putkeen se kuusi tuntia. Kieltämättä täytyy nyt myöntää että pelkkä suunkin avaaminen ja paikallaan seisominen voi olla erittäin raastavaa ja voimia vievää. Rankkuudesta puheen ollen - meillä alkaa myös ensi viikolla yu-treenit, ja minä olen siinä SURKEAMMASSA ryhmässä, missä treenaa ne kilpailemattomat, vasta aloittaneet ja ne, jotka hädin tuskin tajuaa, mitä eroa on salibandylla ja moukarinheitolla. Oon vaan niin loukkaantunut siitä etten päässyt siihen oikeaan ryhmään, jossa treenataan mun tasoon nähden sopivasti. Olen sentään harrastanut yleisurheilua melkein kahdeksan vuotta ja mitä saan palkinnoksi säntillisestä treenaamisesta, yrittämisestä ja siitä, että olen jatkanut sinnikkäästi huonoista kausista huolimatta? SM-viestiedustaja laitetaan surkeaan ryhmään ja parempaan työnnetään harjoituksissa kesällä noin kaksi kertaa vierailleet ihmiset. Tää on vaan niin epäreilua!

Piinaava talvi on edessä. Aion vielä jonakin päivänä kostaa tuolle seuralle, joka teki mulle mitä kurjimman tempun. Aion tehdä jotain oiiiikein suurta ja heiluttaa sitten persettä julkimokavereideni kanssa ja nimitellä eräitä kyltymättömiksi natsisioiksi! (En nyt sentään, mutta lähestulkoon.) Here I come, let's to wait me!

Tuutte varmasti kuulemaan tästä aiheesta paljon. Keskustelua elämän epäreiluudesta ois muuten suotavaa herättää tän postauksen jälkeen - haluan jakaa tämän erittäin loukkaantuneen olotilani jonkun kanssa!

Kapinoiden,
oona

Ei-niin glamourista muotia yöaikaan

Good morning everybody - Good morning teacher.

En oikeasti tajua miksi ihmeessä heräsin näin aikaisin. Miulla on nimittäin herätyskello asetettu starttaamaan Lady GaGan Starstruckin tahdissa vasta kello 8.00. Miksipä niin aikaisin, nythän on (tietääkseni) viikonloppu? No, mulla on tänään lähtö Kouvolaan esiintymismatkalla meidän IKI-IHANAN kuoromme kanssa. Pitäis kai mennä nukkumaan vielä että olisi siellä sitten jotenkin kuosissa mutta. Ei väsytä! Ainakaan hirveesti.

Kävin eilen pyörähtämässä neljän kaverin kanssa Lappeenrannan joka vuosi järjestettävässä Fashion By Nightissa, toisin sanoen Muodin Yössä. Täytyy harmittavasti sanoa ettei siellä oikein mitään uutta ollut. Pikkutytöt sai mennä kihartamaan hiuksiaan Iso-Kristiinassa, Oprissa taas oli meneillään joku malli- ja laulajalupauksien haku. Se blondi vaan selitti meille suu vaahdossa niistä muotikursseista, juontajakoulutuksista ja laulutehtävistä. Ja ilmaiseksiko sä tästä hommasta sitten olisit selvinnyt? Et todellakaan! Mallikurssi vie lompakoltasi sen ~500 euroa, laulaja/juontajakoulutus taas noin ~700 euroa. Ehkä kermaperseporvarien pissiksille tai kuningattarien sävelkorvattomille "kaunokaisille"... But not for me.

Mentiin muuten yhdessä vaiheessa Oprin hissiin ja sitten eräs kavereista nojasi siihen seinään ja painoi vahingossa hälytysnappulaa jolloin hissi pysähtyi ja alkoi kilisemään. Kaiken lisäksi hississä oli lasiovet... me oltiin ihan paniikissa ja painettiin nopeesti 1-kerroksen nappulaa ja onneksi se sitten meni eteenpäin. Heti hissin avattua ovensa me kiidettiin salama ulos ja juostiin vielä monia satoja metriä ulkonakin nauraen rajusti. Miten meille sattuukin aina kaikkea tällaista?

Ei siellä kaupungilla siis oikein mitään toimintaa ollut. Meillä oli jopa niiin tylsää että mentiin välillä vaan istumaan keskustan penkeille ja kattelemaan ihmisiä. Seurattiin myös erästä kaveria jonka oli alunperin tarkoitus tulla meidän kanssa mut menikin sitten toisten tovereidensa tykö. Saatiin ne vissiin hermoromahduksen partaalle kun kokoajan oltiin samassa kauppakeskuksessa ja vilkutettiin tälle kys. kaverille kauheen viattomasti. "Moooi!" Tuli niin elävästi mieleen Agatha Christien Teos, Kuolema Niilillä, jossa seikkailee kuuluisa Hercule Poirot. Me voidaan seurata sua vaikka maailman ääriin ilman syytteitä. Ei me tehdä mitään väärää? Saadaan vaan sut hulluksi. Viattomalla tavalla.

Olisihan siellä tietty joku Koop Arponen ja Elias Hämäläinen esiintynyt mutta eäh, ei niin kiinnostavaa kuitenkaan että oltaisiin liuettu jopa katselemaan. Eikä me myöskään ostettu mitään. Siellä oli niin hirveet ryysikset joka paikassa ettei oikein jaksanut edes kaupoilla pyöriä. Me sit päädyttiin kävelemään keskustaa ympäri aika tyhjäntoimettomina. Jos mentiin johonkin liikkeeseen niin oltiin siellä varmaan kaksi minuuttia. Mun mielestä siellä ei vaa ollut mitään uutta. Okei, enemmän ihmisiä ja jotain arvontoja/tms mut muuten ihan älyttömän tylsää. Ne mainostaa tota tilaisuutta hullun lailla ja antaa meille... tän? No, kenties shoppailijat tykkää. Minä en.

Tulihan siinä kävellessä kauhee nälkä joten me mentiin sitten porukalla erään kauppakeskuksen sisällä olevaan pizzeriaan ja tilattiin kaksi pizzaa, margheritat ♥ Nom, pizzat oli isoja ja herkullisia mutta sitten tuli ähky olo joka ei ollut niin kiva kokemus. Aatella, joskus meitsi pystyy syömään kokonaisen pizzan ilman mitään komplikaatioita ja nyt puolikas pizza pisti vatsan vellomaan? Outoa.

Ei me oikeen tehty sitten enää mitään, kunhan mentiin leikkipuistoon ja käveltiin ulkona. Naurettiinhan me tietty poskiontelomme kipeiksi mutta niinhän me aina tehdään. Nähtiin myös oman ikäsiämme nuoria kännissä KAUPPAKESKUKSESSA. Ne hoiperteli siellä ihan sekopäisinä ja niiden kaverit joutu (erittäin nolojen ja häpeävien naamojan kera) kuljettamaan niitä ulos. Mietittiin siinä sitten että miltäköhän noistakin kavereista mahtaa tuntua... ei sillä, ne 'kaverit' oli kyllä itsekin kauheita vakkarikännäilijöitä joten ei niillä ole varmaan hirveä vara mitään valitellakaan.
Muuten siellä näki kauheesti ERITTÄIN nuoria mutta silti niin meikattuja ja laitettuja pikkutyttöjä - ikääkin oli varmaan nuorimmalla 9. En tajua miksi ihmiset nykyään aikuistuu niin nopeasti. Minä olin vielä 12-vuotiaana kauhea Bratzien ja Polly Pocket-nettisivuston suurkuluttaja. (Vähän aiheesta poiketen, vierailin äsken kys. PP:n pelisivuilla ja ne on muuttunut ihan tyhmiksi!) Mut kuitenkin, mun mielestä maailma on muuttunut ihan liian pahaksi vuosien kuluessa. Onneksi en ite kuulu siihen porukkaan, joka aloittaa meikkailun, tupakan polton ja kännäilyn 10 vuoden iässä. Okei, en kyllä aloita sitä varmaan ikinä... Nössö mikä nössö!
Mut ehkä myös jollakin tapaa viisas. Kai.

Se ilta oli nopeasti ohi. Yksi kerrallaan kavereista häipyi: aluksi eräs lähti bussin kyytiin ja me juostiin bussin perässä ja sit bussi melkein pysähtyi ja oltiin noloina. Sit me loput mentiin puiston penkille istumaan ja käytiin vielä yhdessä kauppakeskuksessa js sit yks lähti taas kävellen kotiinsa, joka sijaitsee noin 500 metrin päässä sydänkeskustasta. Sit me kolme jäätiin sinne keskenämme ja mietittiin kauan, minne mentäisiin. Aluksi päädyttiin Coffee Houseen mutta siellä oli niin hirveä haju ja kalliit hinnat että lähdettiin järjestyksenvalvojan avaaman oven siivitteleminä kylmään iltaan. Kavuttiin ylämäkeä ylös ja päädyttiin Iso-Kristiinaan josta ostettin sitten jäätelöt. YYY niissä oli jotain ällöttäviä kovettuneita kohtia :( En pitänyt.

Sitten mekin hyvästeltiin toisemme ja pääsin yhden kaverin kyydissä kotiin. Eipä ollut hääppöinen reissu. Ehkä Lappeenranta ei vaan ole mitään kivoja happeningeja järjestämään! Paljon siellä oli porukkaa ja tuttuja näki ja meillä oli keskenämme hauskaa (kuten aina), mutta siihen se sitten jäikin. Pikkupissiksiä oli kiva mulkkailla sillai tylysti alta kulmien mut ei ne ees kattonut minua päin. MUT AINAKIN OLI OMAAKIVAA. Ja sain sentään pizzaa pizzaa pizzaa! Muuten olikin aika tylsät hoodit.

+

Minä ja kuorotoverit Lahdessa edelliskeväänä. Olen tuo oikeanpuoleinen ja lyhyin (nyt ignooraatte sen naaman!)

Täytyy muuten kiittää teitä kolmea lukijaa. Ootte ihania ja inspaatte kirjoittamaan! :)

(Haluisko joku neuvoa miten tähän voi laittaa videolinkin sillai et se näkyy tässä?)
Ens kerralla kirjotan sit jotain henkevää... tai sit en.

Love for all,
♥ oona

perjantai 1. lokakuuta 2010

So cool and pretty


Lyhyesti ja ytimekkäästi: moi.
Oon Oona ja mietin tosi kauan, miten tän esittelypaskan oikeen aloittaisin. Ensinnäkin täytyy nyt ihan aluksi teille kaikille tehdä selväksi että oon vielä lapsi. Te ette voi oottaa multa mitenkään kypsää tai järkevää tekstiä. Te ette voi myöskään verrata mua Jeminaan. Me ollaan liian erilaisia ihmisiä. Me ollaan ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Joo, tiedän että Jemina on paljon hienompi ja kivempi bloggaaja ja sillä 'juttu luistaa', mut mitä sitten? Mäkin aion tehdä parhaani viihdyttääkseni teitä. Ihmiset. Ootte mun elämän suola!

Mulle sanottiin taannoin että oon teini. Ehkä muut mun ikäiset, melko normaalit tytöt ois voinut niellä ton purematta, mutta minä en. Toi kuulosti jotenkin vaan tosi halveksivalta. Miten ihmisiä muka voidaan luokitella erilaisin kategorioihin? Eikö me kaikki olla ihan omia persooniamme, täysin ainutlaatuisia? On väärin sanoa ihmistä teiniksi. Okei, teini on hyvin yleisesti kulutettu sana ikäisiäni kohtaan mutta monet mieltää sen myös useilla muillakin tavoilla tulkittavaksi. Herätkää, pahvit! Ehkä me ollaan ihmisiä kaikki, mut muuta yhteistä meissä itsessä ei toisten kanssa olekaan. Muistakaa se.

Tosiaan, oon 14v eli teini-ikäinen (hyi), 8. luokkalainen, ei kovin paljon normaalista muotista poikkeava tyttö. Rakastan, tai ainakin pidän monista asioista ja etenkin syöminen, koirat, netti ja musiikki on mieleeni. Meitsillä ei oo oikeen kokemusta näistä blogeista aiemmin, vaikka jotain räpellyksiä onkin koetettu saada maailmaan, huonolla menestyksellä. Toivotaan että Who cares London Ambitions pysyisi pinnalla... kauan! Tai siis ikuisesti tietty. Me ollaan ikuinen blogiparivaljakko Jeminan kanssa. Vaikkei me oikeastaan tunnetakaan, uskon silti yhteispäiväkirjan pidon onnistuvan vähintääkin mainiosti.

Oon tosi suorapuheinen, helposti tulistuva ja herkkänahkainen tuntemilleni ihmisille. Vieraiden seurassa olen taas tosi ujo, hiljainen ja tylsä naapurintyttö. Suutun tosi helposti ja oon myös äärettömän mustasukkainen. Vähän kaikesta. Haluaisin omistaa kaikki ja kaiken mut tietenkään se ei oo ihan mahdollista. Haluisin olla rohkeampi ja itsevarmempi mut valitettavasti saan (liian) usein kateuskomplikaatioita ja itkupotkuraivareita. Ois vaan niin hienoa olla hillitty, hallittu ja hellitty. Suoranainen bitch. Mutkun mä en ole. Paitsi joskus.


Unelmia on, mutta ne on vähän liiankin sateenkaarimaisia ja ihania. Tiedän, etten koskaan voi toteuttaa edes puoliakaan niistä. Voisin siis luetella ne kaikista realistisimmat. Oon aina haaveillut toimittajan/yonameit ammatista joten luonnollisesti lukion kahlaamisen jälkeen haaveena olisi ryhtyä opiskelemaan journalismia. Älkää kysykö, miten aion 'kahlata lukion läpi'. Kyllä se ehkä onnistuu. Sit aion pitää koirat (flätit + lampurit ♥) aina elämässäni, samoin (hyvän) RUUAN ja netti on oltava käden ulottuvilla ajasta ikuisuuteen. Haluan kirjoitella kuumia kolumneja julkkisten mielipiteistä ja rakkausmetodeista ja olla niin hieno ja upee toimittaja itekkin! Toki ois myös hienoa joskus toteuttaa se joka tytön toive, oman kirjan kirjoittaminen, mutta saa nähdä onko musta siihen. En tiiä vielä. Kaikki on avoinna.

Saatte kuulla minusta matkan varrella paljon lisää, sillä aion kiusata teitä ahkerasta postaamalla tänne vähän kaikkea tyhmää töherrystä. Saattepa nähdä!

Pitäkää ihmiset liput korkealla! Tästä tää alkaa. Lontoolaisten kunnianhimojen taival.

Kylmää, rumaa ja sateista syksyä,
oona

AAA